INT FIN SE EST MVA
FIN TVA PiirM-05 BH
Sandcastle’s The Rasmus
”Rasmus”
02.01.2002 – 9.5.2011
Rasmus harrasti meidän kanssamme vähän kaikenlaista. Se oli Suomen tottelevaisuusvalio sekä kilpaili agilityssä melkein koko uransa kakkosluokassa.
Se nousi 3-luokkaan vasta 9-vuotiaana, kun pääsi syntymäpäivälahjanaan vielä kerran kisaamaan pitkän tauon jälkeen.
Sen kanssa treenattiin useita vuosia palveluskoiralajeista hakua sekä jälkeä, vaikka kisaaminen ei laukauksiin reagoinnin vuoksi ollut mahdollista.
Näyttelykoirana Rasmus oli huoleton kaveri. Se kulki missä vaan ja esiintyi myös vieraiden kanssa. Vaikka Rasmus oli kooltaan pieni uros ja kevytkorvainen, sillä oli kuitenkin kaunis pää ja ilme ja se liikkui todella kauniisti ja tehokkaasti. Se saavuttikin hienoja tuloksia, mm. BIS ja ryhmäsijoituksia sekä useamman valionarvon näyttelyistä.
» KoiraNet
» Smooth Collie Database
Silmät : CEA-vapaa
Lonkat : A/A
Kyynärpäät : 0/0
Kilpirauhanen : terve (9.3.09), TgAA negatiivinen
DNA-testit
CEA : kantaja
MDR1 : -/-
Luonnetesti : +108p, hyväksytty
Kasvattaja : Kirsi Rautiainen, Sandcastle’s colliet
Omistajat : Elina Riipi & Timo Vallius
Rasmuksesta
Rasmus on luonteeltaan kiva peruskoira näin tavalliselle tallaajalle. Se on peruskiltti, tottelee ulkoillessa, ei pode eroahdistusta eikä tuhoa kotona. Matkustaa hyvin, oppii nopeasti ja haukkuminenkin on vielä hyväksyttävissä rajoissa. Rasmus jaksaa harrastaa sen minkä mekin, mutta ei rieku ympäriinsä vaikka välillä harrastuksista oltaisiinkin lomalla. Se on olemukseltaan pikemminkin rauhallinen älykkö kuin vilkas sekä enemmän harkitseva kuin hassu. Ruokaa malttaa odottaa kauniisti ja ruokahaluakin löytyy niin, että kuppi kiiltää aina ruokailun jälkeen, kaikki ruoka maistuu mikä kuppiin pistetään.
Rasmus ei pode allergioita ja on ollut hyvinkin terve koira kaiken sen aikaa mitä meillä on ollut yhtä silmätulehdusta lukuunottamatta sekä aina välillä kiusaavia lihasjännityksiä selässä joita hieronta on vetreyttänyt. Selkä kuvattiin vuoden 2007 alussa ja kuvissa näkyi mahdollista lievää muutoksen alkua, jonka ei pitäisi aiheuttaa oireilua. Selkä kuvattiin myöhemmin uudelleen tilanteen seuraamiseksi, ja tuolloin todettiin selkä normaaliksi. Samalla kuvattiin myös olkapäät ja nekin olivat täysin ok. Kilpirauhasarvoissa Rasmuksella on ”epäselvyyttä” jonka eläinlääkärin mukaan pitäisi olla kuitenkin ok, ns. normaali vaihtelun rajoissa. Olemme kuitenkin ottaneet muutaman uusintatestin seurataksemme, jos arvoissa tapahtuu muutoksia. Tähän mennessä kaikista testeistä on tullut sama tulos, lievästi alentunut T4 arvo, muut arvot ok, ei vajaatoimintaa eikä tarvetta lääkitykselle.
Kotona Rasmus on lähes huomaamaton, se nukkuu jos mitään ei tapahdu ja yleensä vaikka tapahtuisikin. Tosin pihaa ja lähialueella kulkijoita pitää vartioida, ja aina joskus vähän käskeä kauemmaksikin. Vartiointia ollaan pyritty hillitsemään kieltämällä ylimääräinen haukkuminen, mutta kotiaan Rasmus silti pitää omana alueenaan, jonne ei vierailla ole turhaan asiaa. Ulkoillessa Rasmusta voi pitää irti varsin huoletta, se harvemmin metsässäkään katoaa näköetäisyyden ulkopuolelle, ja palaa tarkistamaan minne jäimme jos hetkeksi näköyhteys katkeaisikin.
Rasmus on minusta riittävän sosiaalinen koira, ryhmälenkkeilyt ovat varsinkin nuorempana onnistuneet hyvin vaikka joukossa olisi vieraita uroksiakin, ja matkustaa on voinut aina monenlaisessa seurassa. Toki järki pitää olla mukana, ettei urosten kanssa liian tiukkaan paikkaan jouduta vapaanakaan. Sosiaalisuudessa on selkeästi tapahtunut muutosta iän kerttyessä, yleinen sietokyky ja leikkisyys on vähentynyt. Nuorempana, muistaakseni noin kolme vuotiaaksi asti se oli sosiaalinen ja joko innostui leikkimään tai oli välinpitämätön. Vanhemmiten muutosta on tapahtunut uroksiin suhtautumiseen, eikä se enää voi olla muiden urosten kanssa olla vapaana, mutta narttujen kanssa se on edelleen seurallinen. Joskus tosin liian innokkaat nuoremmat koirat saavat huomautuksen, jos intoutuvat päälle hyppimään.
Toko ja agility sekä harrastusmielessä haku ja jälki kuuluvat Rasmun aktiviteetteihin. Harrastuksissa Rasmu oppii nopeasti uudet asiat ja on helppo motivoida (makkaraa ja leikkimistä). Kisatessa jännittäminen on tuonut ongelmia sen verran, että voi sanoa sen olevan vähän liiankin herkkä huomaamaan ohjaajan fiilikset. Toko-kisat olivat sen aikaa tauolla, että Rasmu oppi yhdistämään kisafiiliksen ”älykivaan” agilityyn ja unohti jännittämisen. Tokossa avoimen luokan jälkeen kisatessa oli jo havaittavissa selkeää kisatottumista, jompikumpi lakkasi jännittämästä koira tai ohjaaja. Toko jäi hiljalleen pois harrastuksista valioitumisen jälkeen, ohjaajalla ei tuntunut riittävän mielikuvitusta uusien asioiden opettamiseen eikä motivaatiota vanhojen hiomiseen. Agilityä harrasteltiin pidempään, mutta sekin jäi pikkuhiljaa pois iän kanssa.
Paukkuihin Rasmus reagoi, eli uusivuosi ja ukkonen sekä laukaukset aiheuttavat hermostunutta tärinää ja läähätystä. Mitään paniikkihysteriaa se ei ole ikinä kehittänyt eikä häipynyt minnekään pakomatkalle paukuista. Sitä vaan hermostuttaa ja mielummin se asettuisi odottamaan niiden loppumista. Ensimmäisenä kesänä meillä Rasmus vielä sieti laukaukset hyvin (välillä kuunteli ihmetellen), mutta myöhemmin alkoi reagoida niin että heitimme toiveet pk-kisaamisesta osastoon jos luoja suo. Kävimme keväällä 2004 kokeilemassa BH-koetta, jossa kävi selvästi ilmi ettei pk-kokeiden tottelevaisuusosuus laukausten kanssa tule toimimaan ainakaan ilman totuttamista. Luonnetestissä Rasmus arvioitiin laukausvarmaksi, vähän meille itsellemme yllätykseksi. Tosin tiesimme sen reagoinnin olevan tasoa ”jäänpäs tähän katselemaan, jospa se ääni ei enää kuuluisi ja tärrään hieman” eli luonnetestin laukausten odottelu paikallaan ei tuottanut sille ongelmia, mutta videolta katsottunakaan se ei itseasiassa tuntunut tuon tyyppistä laukausta juuri pelkäävän. Mutta toki painetta oli tietysti siinä vaiheessa jo sen verran ettei pari tärinää olisi enään missään näkynytkään.
Rasmun kanssa on matkailtu enimmäkseen Suomessa ja se kulkee mielellään niin junassa, linja-autossa kuin omassa autossammekin. Tosin juna-asemista se ei pidä, kaikua ja kuulutuksia sekä kauheasti kiireisiä ihmisiä hermostuttaa (kukapa siitä pitäisi). Se itse asiassa ryntää junaan, jossa sitten jo häntäkin heiluu. Muualla se kulkee rauhallisesti ja välinpitämättömästi ruuhkissa ja ahtaissakin paikoissa, hisseissä ja erilaisilla alustoilla.
Omia ihmisiään ja vanhoja tuttuja Rasmus rakastaa suurella sydämmellä, mutta uusille ihmisille on kovin niukasti enää tilaa, joten Rasmus käyttää tiukkaa seulaa ystäviensä valinnassa. Vieraisiin ihmisiin Rasmuksen suhtautuminen on kaksijakoista, ulkona ja vieraissa paikoissa useimmiten välinpitämätön tai innostunut. Aktiivisesti kontaktia ottavat ihmiset voivat olla epäilyttäviä, niitä Rasmus saattaa alkaa haukkumaan, mutta jos se itse saa ottaa ensimmäisen askeleen, ei sama ihminen välttämättä olekaan yhtään epäilyttävä. Kotona ja muutenkin sisätiloissa se on usein pidättyväisempi tai epäluuloinen. Kotona vähän vieraasta riippuen ensin haukutaan enemmän tai vähemmän, ja sisälle asettuneita vieraita Rasmus vartioi lattialla makoillen yleensä puruluuta syöden tai muuten tarkkaillen. Sisätilojen vartiointi on jo vähän turhankin tiukkaa välillä, joten nykyään Rasmus saa tervehtiä vieraita useimmiten portin takaa. Tervehtiessä niin tuttuja kuin tuntemattomiakin, nenällä tökkiminen kuuluu asiaan (yleensä haaroväliin..) Kivat tutut saavatkin sitten Isot pusut ja osaavat jotkut varoa jo Rasmu-loikkiakin tavatessa.
Rasmus muuttui huhtikuun lopussa yhtenä perjantai-iltana tosi väsyneeksi, ei halunnut syödä eikä käydä ulkona, joten se vietiin päivystykseen, jos sillä on jokin selkeä vaiva jolle voisi jotain tehdä. Siellä ell ei voinut kuvata sitä, eikä löytäny mitään selitystä väsymykseen, mutta nesteytti sen ja käski lääkäriin jos tila pahenee. Verikokeissa näkyi lievää anemiaa, jota viikkoa aiemmin muusta syystä otetuissa verikokeissa ei näkynyt. Nesteytys auttoi kuitenkin tosi hyvin ja seuraavana päivänä Rasmus oli ihan normaali ja rellesti pitkin metsiä. Jotenkin kuitenkin jäi mieleen kytemään, että noinkohan tuo on jotain lopun alkua.
Viikkoa myöhemmin, sunnuntaina Rasmus alkoi taas väsymään ja jätti syömättä, joka on sille iso oire jostain, joten heti maanantaina varasin ensimmäisen vapaan ajan sille tutkimuksiin. Verikokeissa näkyi voimakas anemia, jonka syytä alettiin selvittää. Röntgenkuvissa ja ultrassa näkyi epätasaisuutta maksassa sekä runsaasti nestettä vatsaontelossa. Nesteestä otettiin näyte, joka osoittautui olevan silkkaa verta, joten sisäinen verenvuoto oli varsin runsasta. Verenvuoto myös selitti kolmessa viikossa romahtaneen punasolumäärän verikokeissa.
Eläinlääkärit epäilivät verenvuodon syyksi kasvainmuutoksen maksassa, joka olisi jotenkin revennyt. Tilanteessa eläinlääkäri suositti eutanasiaa, koska sisäiselle verenvuodolle ei oikein voinut tehdä mitään, jos syynä oli maksakasvain.
Rasmuksen poismeno oli melkoinen yllätys niin meille kuin sen tunteneille ihmisille, sillä vain paria viikkoa aikaisemmin se oli juossut innoissaan harjoituksissa ja kulkenut reippaasti lenkeillä. Se sai lähteä ns. saappaat jalassa, vain hetken sairastamisen jälkeen.
Rasmus on koira jota ei voi unohtaa ja joka jätti monelle muistoja, eikä vähiten meille, jotka saivat sen kanssa elää liki sen koko elämän ajan. Rasmus opetti meille kuinka koira omistautuu laumalleen ja miten älykäs voi collie olla. Rasmusta jää ikävä, ja se tulee aina olemaan se Ensimmäinen Koira.
