Loppukesän työrutistuksen jälkeen on taas pikkuisen aikaa touhuta koirienkin kanssa. Tenhon kanssa ollaan aktivoiduttu jälkitreenien osalta, jopa niin että kävimme ihan Suomen Collieyhdistyksen leirillä Inkoossa hakemassa intoa ja oppia metsäjäljen tekoon. Ja myöntää täytyy että oppia kaivattiinkin. Vaikka jälkiä on tallailtu metsään ennenkin, niin ei kyllä olisi ollut haittaa opetella myös nuo jäljentallaamisen perusteet jo vähän aiemminkin. No, vielä ollaan pois osattu metsästä ilman kompassia ja useimmiten jopa jäljestävän koiran perässä kävellen. Eipä meidän jäljillä toki mittaakaan koskaan ole ollut montaa sataa metriä, edes niillä osaavammilla koirilla.

Leirillä päästiin siis harjoittelemaan jäljen aloitusta aloittelevan jälkikoira Tenhon kanssa ja vähän pidempääkin jälkeä. Oman koiran jäljen lisäksi tuli katsottua muutama muu eritasoinen koira ja sai hyviä vinkkejä. Erityisesti oli kiva kuulla, että on ihan ok vaikka koira varmistelee kulmia, erityisesti kun Tenholle ne ovat olleet aika hankala paikka. Oma kädettömyys liinan kanssa ei ollut uutinen, mutta ehkä me päästään tästäkin vielä yli. Itse tajusin kuitenkin matkanvarrella että Tenholle luonnonesteet ovat tosi voimakkaita estoja jäljen etenemiseen. Kaatuneet puut, ojat ja vastaavat ovat kotipihassa pihalla rajoja, joita ei saa ylittää, joten vielä ei ole ilmeisesti ihan selvää niiden ylityslupa jäljellä. Mutta kyllä se rutiinin kehittyessä siitä varmasti varmistuu. Leirillä tehtiin molempina päivinä yksi jälki sekä esineruututreeni. Ensimmäisenä päivänä jäljen alku takkuili aika paljon, jana ok ja lyhyen takajäljen tarkistuksen jälkeen käännyttiin oikeaan suuntaan mutta sitten töks. Jäljen alussa oli kaatunut puu, joka ehkä vähän aiheutti meillä epävarmuutta ja sen ylityksen jälkeen haahuiltiin vielä ensimmäinen keppikin yli. Sitten löytyi oma lelu, jonka jälkeen jälki alkoikin taas kulkea ja loppuun saatiin hyvä pätkä ja jäljen päättävä keppi löytyi hienosti.

Toisen päivän jälki oli pidempi noin 200m  ja siinä oli kulmia. Varmistin nyt jäljen alkua jättämällä lelun heti alun jälkeen motivaatioksi ja kulmiin jätettiin hieman ruokaa jäljelle. Jälki alkoikin (sen takajäljen tarkistuksen jälkeen) ihan ok, mutta auts ne kulmat, ruuasta ei ollut kyllä mitään hyötyä Tenholle kun ei se ole tottunut koskaan jäljellä saamaan ruokaa. Joten niissä kulmissa kyllä sitten joko oiotaan tai varmistellaan oikein rutkasti. Toisen kulman Tenho ajoi kauniisti lyhyen pätkän ja sitten kuitenkin parin metrin jälkeen palasi kulmaan varmistukierroksille uudelleen ja uudelleen. Seuraava ongelma tuli pienessä nousussa ja sen jälkeen olevassa risukossa, jossa jälleen varmistellaan ja kerätään epävarmuutta, mutta kun lopulta jatketaan niin kyllä se tietää missä se jälki menee. Tällä jäljellä kepit nousi kai yhtä vaille kaikki tai jopa kaikki. Viimeisellä kepillä palkkasin sen ensimmäistä kertaa purkkiruualla, kun tähän mennessä loppupalkka on ollut leikki. Tenhon ilme oli lähinnä epäuskoinen ”pitäisikö tuo syödä”, mutta kyllä se sitten maistui kuitenkin. Eipä sitä meinaa muistaa että Tenholle nuo purkkisapuskat ei ole mitään superherkkuja… Onneksi sattui tuurilla osumaan semmoinen sapuska mikä sit kuitenkin oli ihan hyvää sen mielestä.

Jäljen lisäksi tuli sitten treenattua myös esineruutua molempina päivinä. Tämä on ollut meillä hieno ja toimiva leikki, joten nyt sitten otettiinkin takapakkia ihan kunnolla. Ihan ei nuori mies kestänyt ruudussa molempina päivinä ollutta ihanan tuoksuista tyttökoiran pissanhajua ihan häiriintymistä. Pöh.. No, esineitä saatiin ylös kyllä, mutta ei suoraan lähetyksestä eikä ilman että esineet näytettiin sille jopa pariin kertaan. Näin sitä aina palaa siihen, että joskus pitäsi käydä treenailemassa porukassa, että myös ne häiriöhajut ja muut häiriöt opitaan sietämään. Mutta tässä täytyy kyllä olla hyvin positiivisesti yllättynyt siitä, että ihmisistä tai koirista Tenho ei ottanut häiriötä juuri yhtään. Ruudusta pois tuleva koira ei jäänyt yhtään mietityttämään tai katselijat esineruudussa tai jäljellä ei haitanneet. Lisäksi se nostaa varmasti myös vieraat ja erilaisesta materiaalista olevat esineet, vaikka niitä ei juurikaan ole harjoiteltu.

Treenailun lisäksi pääsi Tenho myös vähän sosiaalistumaan, kun jälkiporukan koirat saivat hetken aikaa rällätellä vapaana porukalla hiekkakuopalla. Tenhokin ihastui nahkacolliepoika Dingoon. Ei ne pitkätukkatytöt niin ihania sit kuitenkaan olleet kun vaihtoehto löytyi omasta karvamitasta. Sopuisasti pojat ja tyttölauma tulivat juttuun ja leikitkin olivat ihan vauhdikkaita.

 

 

Jälkileirin tuloksia tuli sitten testattua viikolla kotimetsään tehdyllä jäljellä. Ainakin kulmiin tuli varmuutta, kun kotona tehtiin noin 200m jälki jossa oli kolme kulmaa, mentiin niistä ilman tarkistuskierroksia, erityisesti ensimmäinen ajettiin kuin kiskoilla. Sen sijaan vauhtia oli tullut myös lisää sen verran että pari keppiä jäi sitten matkalle, kun ihan ei malttanut T jäädä tarkistamaan paikkaa ja toinen taisi jäädä rinteeseen missä mentiin hieman jäljen sivussa. Toki niitä keppejä silti se 4 nousikin, eli ihan ok kuitenkin, kun en nyt halunnut sitä himmata turhaan. En tiedä oliko se ruoka vain loppupalkkana hyvä idea, mutta jospa sitä voisi käyttää hyväksi kuitenkin, niin että aletaan nostamaan keppien arvoa kunnon herkuilla. Tämän jäljen jälkeen ollaankin sitten jääty odottelemaan pakkasia, kun ihan pellon reunasta metsästäkin tuli kerättyä kunnon määrä hirvikärpäsiä. YÄK!