Huh huh! Olipas meillä superi loppukesä paimennuksen saralla! Kun alkukesästä Sauber nousi ylimpään, eli kolmosluokkaan oli kaudelle alkuvuodesta asetetut tavoitteet pitkälti saavutettu. Meidän onneksemme tänä kesänä koepaikkoja on saatu hyvin, joten kokeissa on päästy käymään hyvällä tahdilla myös kolmosissa oppia hakemassa. Tarjolla on ollut myös useamman tuomarin arvostelemia kokeita, joten ollaan kerätty uusia taitoja ja kokemusta myös erityyppisistä radoista ja tehtävistä.
Elokuussa 14.8. järjestettiin Somerolla Suomen Colliyhdistyksen paimennuksen colliemestaruudet, joissa Sauberin kanssa saimme ensimmäisellä vuorolla aloittaa radalla ja rennolla sujuvalla fiiliksellä tehtiin Mari Morkon radalla meidän ensimmäinen erinomainen tulos kolmosista, pistein 92p ja tällä saavutettiin myös toinen sija colliemestaruuksissa tasapistein voittajan kanssa!
Pari viikkoa edellisestä 31.8. kisattiin taas Somerolla tällä kertaa Nina Palmun radalla. Ninan radoilla on osunut meille aiemminkin mielenkiintoisia ja uusia tehtäviä, joissa pääsee soveltamaan osaamista eritavoin. Tältä pääosin sujuvasti kulkeneelta radalta, saatiin kerättyä 91p, eli Sauberin toinen erinomainen ja sijoitus 1.
Tiheällä tahdilla jatkettiin ja 6.9. oltiin jälleen Somerolla, tuomarina tällä kertaa Annika Keto. Oma pää ei valitettavasti ollut tällä kertaa kivasti haastavalla mukana radalla, joten omasta virheestä johtuen jo alussa tiputettiin ensimmäiset 10 pistettä hukkaan. Pari hienoa työvoittoa kuitekin haastavissa kohdissa ja saatiin tämäkin rata loppuun 79p, H tuloksella.
Kolmen viikon tauon jälkeen meillä oli vielä yksi koepaikka varattuna Lohjalle, Usvanummen tilalla 2.10. järjestettyyn kokeeseen, jossa tuomarina oli Eija Kansanaho-Palonen. Jälleen tarjolla oli mukava ja selkeä rata, jossa oli hyvä huimioida lampailla olevat vedot eri tehtävien kohdalla. Sauppis on kesän aikana kehittynyt näissä, ja alkanut hoitaa myös vaativammat kohda itsenäisesti. Minun ohjaamisessa suurinta kehitystä on tapahtunut rauhoittumisessa ja luottamuksessa koiraani antaa sille vapautta tehdä osaamisensa mukaisesti hommia ja se näkyy myös siinä, että kolmosissa meillä ei ole vielä kertaakaan karanneet lampaat karkuutusalueiden yli. Tällä radalla oli pari pientä virhettä, nosto laitumelta ei ensimmäistä kertaa onnistunut koetilanteessa, joten käytiin noutamassa porukka sitten yhdessä. Sillalta meni yksi lammas ohi ja kujiin lähdössä ollaan vähän himmailutilassa, mutta muuten mentiin reippaalla tahdilla rata läpi. Muutamassa tehtävässä Sauppis osoitti erityisen hienoa työtä, muutama juttu jäi tältäkin radalta treenilistalle niinkuin aina. Tästä kokeesta saatiin kuitenkin tulokseksi erinomainen 94p ja Sauberista tuli tällä tuloksella uusi Suomen Paimennusvalio!
Huikea lopetus aivan mahtavalle koekaudelle! Miten upea paimenkoira mulla onkaan.
