Osallistuttiin Helsingissä pidettyyn tokokokeeseen 23.7. Tenhon kanssa avoimeen luokkaan. Kokeessa oli aika painostava sää ja vähän tihuutusta välillä, mutta ei onneksi mitään kaatosadetta vaikka pahalta koepaikalle ajellessa näyttikin.
Harmittavasti heti alussa tullut paikallaistumisen nollaus kisassa kostautui eikä saatu kasaan enää liikkeistä riittävästi pisteitä ykköstulokseen, mutta hienosti kuitenkin AVO2-tulos 250p.
Vähän pukkasi ohjaajalle hikeä, sen verran oli löysää menoa paikoitellen, pitäisi selvästi harjoitella aamukisoja varten enemmän aamuisin (tai unohtaa se aamuruokinta tällaisina päivinä). Ruutuun ohjaukseen jouduin käyttämään useamman käskyn ja kauko-ohjauksessa oli vajaat istumiset ja lisäksi ennakoi maahanmenoja todella paljon, mutta muuten semmosta perustekemistä ja osin jopa oikein hienoa, kuten välillä tökkineet liikkeestä pysähtymiset hanskattiin nyt hienosti.
