Collietapahtumien viikonloppu Laukaassa

Suomen  Collieyhdistys täytti 70v ja juhlatapahtuma mestaruuskisojen ja erikoisnäyttelyn sekä oheistapahtumen osalta juhlittiin Laukaassa.IMG_8628

Perjantaina osallistuimme Tenhon kanssa rotumestaruustokokokeeseen avoimeen luokkaan. Ajoimme perjantaipäivällä Siuntiosta kisapaikalle ja oltiin aika sopivasti hieman ennen kokeen alkua valmiina paikalla. Laukaan upea nurmikenttä oli kyllä rotumestaruuksiin sopiva ympäristö. Kerran aiemmin viime vuoden puolella ollaan avoimessa kisattu ilman tulosta, mutta silloinkin jäi ihan hyvä fiilis vaikka ei ihan valmiita oltukaan. Tällä kertaa ei niin jännittänytkään Tenhon kanssa, sillä otettiin melkoinen itsevarmuusbuustaus pari viikkoa aiemmin yhdistyksen tokoleirillä, jossa päästiin testaamaan meidän ongelmia ja toteamaan että kouluttamalla näistäkin selvitään. Tällä kertaa liikejärjestys oli kiva ja se että liikkeet oli jaettu kahteen osuuteen, joten välillä lepäiltiinkin.

Itse kisa meni hienosti ja tulokseksi saatiin upeat 291,5p ja ykköstulos oikein kunniapalkinnon kera! Ja näin rotumestaruuksissa oli hieno fiilis kun vielä voitimme avoimen luokan ja Tenho sai ensimmäisen tokoruusukkeensakin. Nollia ei tullut oleenkaan, pientä teknistä hiottavaa jäi, mutta aikaahan meillä on ja tavoitteet ylitetty jo moneen kertaan 😀
AVO1 tuloksen myötä Tenho sai myös oikeuden siirtyä kisaamaan voittajaluokkaan.

Pisteet liikkeittäin:

Avoinluokka 
1. Paikalla istuminen ryhmässä 1 minuutti 10 etutassu ilmassa melkein koko ajan, mutta muuten rauhallinen
2. Seuraaminen 8,5 alku löysä ja väljä, juoksun jälkeen parani, mutta alkoi painamaan
3. Seisominen seuraamisen yhteydessä 9,5 pysähdys voisi olla nopeampi
4. Luoksetulo 9,5 vino loppuperusasento
5. Istuminen / Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8,5 seuraamisosuus väljä, voisi mennä nopeammin maahan
6. Lähettäminen määrätylle paikalle ja maahanmeno 9,5 suoraan ruutuun rauhallista laukkaa, seiso käskyyn hidas reagointi, maahanmeno hyvä
7. Noutaminen 9 saisi palauttaa nopeammin, meni laukalla, palautti ravilla
8. Kauko-ohjaus 9 istumiset saisi olla nopeampia ja parempaan asentoon
9. Estehyppy 9,5 varmaan vino perusasento
10. Merkin kierto ja paluu perusasentoon 8 lisäkäsky paluuseen, kun merkkasi hypyn merkit
11. Kokonaisvaikutus 9 hyvä ilme tekemisessä, mutta vähän hitauksia ja vinouksia, joista kyllä ylemmissä luokissa rokotetaan
yht. 291,5p AVO 1, KP sijoitus 1./13

Lauantaina oli vuorossa erikoisnäyttely, jonne osallistuivat Tenho ja Näpsä. Tenholle valioluokasta tulokseksi EH ja Näpsälle Annen esittämänä veteraaniluokasta ERI. Näyttelyn lopuksi Näpsä esiintyi myös Valioparaatissa, josta se sai oman hienon ruusukkeen muistoksi, eli molemmat koirat saivat oman ruusukkeensa tapahtumasta mukaan. Sena ei osallistunut tällä kertaa mihinkään, mutta pääsi kuitenkin tapaamaan tuttuja, kuten kasvattajaansa Virveä.  Iso Kiitos Annelle majoituksesta Jyväskylässä niin sai koko lauma lähteä mukaan!

Tenhon arvostelu, jossa on yksi sana josta en ole ihan varma.
”Good size sable. Beautiful colour and condition. Good reach of neck. Too short in back. A little straight in upperarm. Shoulder and rear angulations ok. I’d prefer better head, needs more stop and back skull recedes(?). Eye a little small. Movement needs more reach in front and drive behind.” Uroksilla oli tuomarina Bev White.

Näpsän arvostelu: ”9 years. Shown in very hardy condition. Tricolour of good quality. Feminine head. Nice eye and expression, good ears. Lovely overall shape, showing well. Moved well, covered the ground with good reach and drive.” Narttujen tuomarina oli Alan Jones.

 

 

IMG_8562

IMG_8574

IMG_8582

IMG_8611

IMG_9090

IMG_9396