Pentujen kasvua neljänneltä viikolta

Neljännellä viikolla pennut aloittelivat kiinteää ruokaa ja vastikkeen syönti alkoi saada vähän makua lihan avulla. Itse olin tuon viikon Milanossa maailmanvoittajanäyttelyssä ja Timo piti huolta että pennuilla oli hyvät olot Senan kanssa ja ruokaa ja virikkeitä riitti. Kävipä niitä myös jo jokunen vieraskin silittelemässä. Myös ensimmäisiä oikeita seisomiskuvia on saatu otettua, kun jalat alkoivat pikkuhiljaa paremmin kantamaan.

Ensimmäinen madotus tehtiin ennen lähtöäni, kun pennut tulivat 3 viikkoa. Palattuani reissusta otettiin myös ensimmäiset geenitestit (cea), näyttelyssä tehtyjen tutustumisten perusteella.

Nopeasti kasvun myötä pennut ottivat myös haltuun koko talon ja pääsivät myös talon muiden isojen koirien kanssa tutuiksi. Isoveli Tenho oli tosi kiinnostava ja Näpsääkin oli hyvä käydä vähän ihmettelemässä. Lelujakin alettiin kaluamaan ja maistelemaan. Hauskoimmat ensilelut olivat vessapaperirulla ja rapiseva pehmolelu.

Juhannuksen aikaan sitten päästiin jo ulkoilemaankin, kun välillä saatiin sateettomia päiviä. Ulkoilun myötä loppu myös isompien hätien tekeminen sisälle. Juhannuksen jälkeen ei ole sisältä tarvinnut siivota enää yhtään pentujen kakkoja. Ja mielellään pennut menevät ulos myös pissille, jos vaan ehtivät ja ovet ovat avoinna.

IMG_3925 IMG_3942 IMG_4160 IMG_4188 IMG_4282 IMG_4308

IMG_4379
Poika 4 viikkoa juhannuksena
IMG_4390
Tyttö 4 viikkoa juhannuksena