2-viikkoa vielä

Taas on viikko lisää pentujen odotusta takana. Sena tuntuu nyt kasvattelevan lähinnä tissipusseja, maha on vieläkin onneksi melko maltillinen. Se tosin ähkyy ja puhkuu sen kanssa kuin olisi isompikin tiimi kasvamassa. Sena pitää edelleen huolta lihaskunnosta juoksentelemalla pihalla muiden koirien kanssa ja haukkumalla pihatöitä tekevälle henkilökunnalle. Unohtakaa seesteisessä mielentilassa pentujaan odottava äitikoira, tämä matami pitää jöötä ympäristölle ihan loppupäiviin asti luulen ma.

Sena on nyt madotettu kantoajan madotusohjelman mukaisesti Axilurilla. Ei ainakaan vaikuttanut että se olisi millään tavalla vaikuttanut sen vatsan toimintaan. Vaikka eipä meillä noi madotukset koskaan ole mitenkään näkyneet koirissa. Sen verran tulee reissattua, että madotukset tulee hoidettua muutenkin melko tiheään tahtiin.

DSCN1171

DSCN1157