Koontia vuodesta 2017

Vuoden 2017 osalta on vaikea olla nostamatta tiettyjä huippuhetkiä esiin, mutta niiden lisäksi on aina mukava kuulla niitä muitakin kuulumisia ja suunnitelmia.

Vuoden hienoimpia saavutuksia olivat ehdottomasti Sarin ja Hilpin (K. Paperdoll) eteneminen agilityn SM kilpailuiden finaaliradalle sekä syksyllä saavutettu agilityvalion arvo! Sen lisäksi on iloittu useista onnistuneista radoista vuoden aikana ja suoritusten videoita on innolla odotettu aina kisojen jälkeen.

Gini (K. Partydoll) on kisannut agilityssä viime vuonna säästeliäästi, mutta toiveissa on ollut että tulevalle vuodelle Giniäkin nähdään jälleen radoilla. Ginin kanssa on viime vuonna ehditty myös välillä hakuilemaan ja tokoakin on taas vähän lisätty ohjelmaan.

Tenhon (K. Paladin) kanssa kisattiin rallytokon mestariluokasta RTK4 tulos ja onnistuttiin ainoassa tokokokeessa VOI1 tuloksen arvoisesti. Sen lisäksi Tenho sai myös Suomen muotovalion arvon luonnetestin läpäisyn myötä ja pari muuta maata tuli siinä samalla kylkiäisenä. Tenhon kanssa myös vähät näyttelykäynnit olivat erittäin onnistuneet VSP tuloksin ja Virosta se sai myös Viron Voittaja 2017 -tittelin.

Senan (Pandarellan Åsa Rasdotter) kanssa startattiin rallytokossa mielenvirkistykseksi ja saimmekin kasaan RTK1 koulutustunnuksen ja innostuksen kokeilla vielä myös avointa luokkaa.

Näpsä (Stoorybook’s Miss Moneypenny) on edelleen reippaana joukon kärkenä ja huolimatta pienistä nivelkrempoista se ei 10 vuotiaana vielä taida tuntea oloaan kovinkaan vanhaksi.

Lulu (K. Sugar Rush) on viettänyt aikalailla lepoa tämän vuoden alkukevään loukkaantumisen jälkeen, mutta loppukesän ja syksyn aikana on edistystä tullut ja vaikka liikkeeseen todennäköisesti jää takajalkaan virheasentoa, ei se tunnu vauhtia vähentävän. Harrastelemaankin on taas päästy ja intoa riittäisi. Toivotaan että hyvä vire jatkuu, kun toiveissa olisi vielä joskus pikku-Lulujakin.

Valtti (K. SideKick) on käynyt kastroitavana loppusyksystä piilokiveksen vuoksi ja se toipui hyvin operaatiosta.

 

Vuoden lopussa keräsin tuloksia myös ihan kilpailua varten kasaan ja alla SCY:n Helsingin alaosaston colliekilpailuiden tuloksia meidän osalta:

Vuoden 2017 Rallytokocollie  –  Sileäkarvainen
2. KEYWORD PALADIN 1276p.
om. Elina Riipi
3. PANDARELLAN ÅSA RASDOTTER 405p. Tulokas
om. Elina Riipi

Vuoden 2017 Tokocollie  – Sieläkarvainen
1. KEYWORD PALADIN
om. Elina Riipi

Vuoden 2017 Kasvattaja – Sileäkarvainen
2. Keyword 59,12p.
om. Elina Riipi, Siuntio

Vuoden 2017 Jalostuskoira – Sileäkarvainen uros
2. KEYWORD PALADIN 22p.
Om. Elina Riipi

Vuoden 2017 Jalostuskoira – Sileäkarvainen narttu
1. PANDARELLAN ÅSA RASDOTTER 59,12p.
om. Elina Riipi